Yritys

Tarina

Meillä kaikilla on oma ainutlaatuinen elämäntarina. Se on syntynyt oman menneisyyden kokemuksista ja ihmisten kohtaamisista erilaisissa elämäntilanteissa.

Sarastusta Oy:n tarina alkoi vuoden 2019 lopussa, kun Sarin kanssa perustimme yhteisen osakeyhtiön. Kahden opettajan innostus yrittäjyyteen tuntui kutkuttavan hyvältä. Meillä oli upeat visiot ja suunnitelmat, minkälaisella konseptilla aloitamme ja viemme yritystämme eteen päin. Silloin emme tienneet mitä muutoksia on tulossa maailmanlaajuisesti ja henkilökohtaisissa elämissämme. Ja miten kaikki vaikuttavat kaikkeen? Vuoden 2020 tapahtumat, navakan tuntuiset tuulet kuljettivat yrityksemme satamaan, jossa lopulta teimme päätöksen jatkaa matkaa yrittäjinä omille väylille. Kiitos Sarille yhteisestä alkutaipaleesta ja kokemuksista. Vuoden 2021 alusta matkamme jatkuvat itsenäisinä ja Sarastusta-yritys jää nyt minun ohjaukseeni.
Toivotankin Sinut matkalle mukaan, kohti oman elämäsi sarastusta. Liitetään yhteisiä tulevia kokemuksia osaksi meidän molempien elämäntarinaamme.

Anu Saari

Työ- ja elämänkokemus

Työurani varhaiskasvatuksesta erityisopetukseen on opettanut minulle yhteisön, hyvän johtamisen ja huumorin merkityksen. Olen oppinut toimimaan erilaisten ja eri kokoisten ryhmien kanssa sekä suunnittelemaan ja toteuttamaan toimivia, tavoitteellisia kokonaisuuksia.

Erityisopettajana ymmärsin pysyvien rutiinien, turvallisuuden ja aidon läsnäolon arvon. Jokaisella on tarve tulla kuulluksi ja kohdatuksi arvostaen.

Yksinyrittäjyys on tuonut mukanaan uusia mahdollisuuksia, vapautta ja myös epävarmuuden sietämisen opettelua.

Ratkaisukeskeinen ajattelu on ohjannut minua siirtämään huomion ongelmista mahdollisuuksiin.

Elämäni käännekohdat, kuten avioero, ovat vahvistaneet minua ja opettaneet vastuunkantoa ja luottamusta elämään. Itseni kehittäminen kokonaisvaltaisesti on tukenut itsetuntemustani ja auttanut hyväksymään oman elämäntarinani lempeämmin.

Kahden lapsen äitinä olen saanut kokea suurinta rakkautta, kasvua ja ihmetystä.

Uskon, että aitous syntyy itsensä kohtaamisesta – vasta silloin voi kohdata myös toiset aidosti.

Koulutustausta

Kasvatustieteen kandidaatti, lastentarhanopettaja 1998, Turun yliopisto, Rauman OKL

 

Kasvatustieteen maisteri, luokanopettaja/Jyväskylän yliopisto 2002

 

Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja 2017, Vaasan kesäyliopisto

 

NLP practitioner 2019

 

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja psykoterapeuttiset valmiudet 2020

 

Erityispedagogiikan aineopinnot, Turun yliopisto 2024

SarastustA – rakennusaineet

Yhteistyökumppanit

Näistä ajatuksista ja paljosta muusta on rakentunut perusta toiminnallemme. Koet ja kuulet niistä lisää, kun tapaamme